kaukaisia naisia

kaukaisia naisia jotka työntävät rattaita ei voi katsoa silmiin ja kysyä, onko tuo sinun lapsesi, onko varmasti, varsinkin kun bussit jyrähtävät säännöllisin väliajoin hiekkakentän poikki ja kauppojen ikkunat häikäisevät, mutta aina silloin kun kysymys viriää mielessäsi, koet jotain niin suurta ja pyhää, että epäilet oikeuttasi lausua sitä ääneen täällä missä vastaantulijat ovat tuntemattomia, suurin osa työttömiä tienrakentajia

äitisi, jonka eilen löysin mielisairaalasta, sanoi minulle että taivas on mielettömän suuri hikinen selkä, mutta vääjäämättömästi lähestyvästä kuolemastaan hän ei maininnut mitään

sitten hän sanoi, että maailma on täynnä outoja sattumuksia, joista viimeisen oli, että samana päivänä kun hän joutui sairaalaan, esikaupungin sivukaduilla käveli vastaan suurisilmäisiä, vakavailmeisiä lapsia, joita ilmestyi lisää kun yhtä katsoi riittävän pitkään silmiin, niitä tuli kuin sieniä sateella, ne kävelivät kokoojakaduille ja sieltä bulevardin suuntaan, jonoiksi muodostuen, mutta äitisi ei jaksanut seurata heitä vaan jatkoi matkaansa sairaalaan

ikään kuin lapset olisivat sisaruksia keskenään, hän ajatteli, kun vastaantulijoita ei enää ollut, ja tienrakentajat olivat vielä neuvotteluissa

käy katsomassa äitiäsi, sanoin sinulle, ja sinä lähdit, mutta kun saavuit hiekkakentälle, jolla tuulenpuuska puhalsi hiekkaa silmillesi, oli jo myöhäistä, hän oli kuollut